Minun on monta viikkoa tehnyt mieli focacciaa, mutten ole jaksanut leipoa.. No tänään hain kaapista takaisin uuden ihanan yleiskoneeni ja nyt päätin jättääkin sen pöydälle, sopivan tilan sille kun raivasin, jos vaikka leivonta into pysyisi! 

Nyt siihen focacciaan:

Sekoita keskenään kuivat aineet, 2tl (mielestäni olisi saanut olla enemmän..) suolaa, 7dl vehnäjauhoja ja 1,5pss kuivahiivaa (11g kuivahiivaa = 30g tuorehiivaa). Lisää joukkoon n. 42asteista vettä 3,5dl ja 0,5dl oliiviöljyä. Vaivaa taikinaa n. 10min ja anna kohota n. 15min.
Laita uuni kuumenemaan 210asteeseen. Laita pelille leivinpaperi ja voitele paperi oliiviöljyllä.
Kun taikina on kohonnut, laita se voidellellu leivinpaperille ja muotoile siitä neliskanttinen leipä, anna kohota vielä n. 15min. Kun leipä kohoaa, pilko päälle tulevat ainekset. Maun mukaan tietenkin. Itse laitoin päälle luumutomaatteja (neljään osaan pilkottuna), punasipulia (puoliympyröinä), valkosipulia (3kynttä suht. suuria neliöitä) sekä valmiita maustamattomia fetakuutioita. Ja tietenkin se focaccian tekevä aine, suola. Minä käytin merisuolaa koska se oli ainoa vaihtoehto. Sormisuolahan tässä olisi parasta..
Paista 210asteisessa uunissa n. 10min.
Paiston jälkeen focaccian voi vielä voidella oliiviöljyllä jos tykkää. Itse en voidellut paiston jälkeen sillä voitelin ennen paistoa.

20150116_183205.jpg20150116_184640.jpg

 

Lisäksi ostin tänään uuden tuotteen keittiövälineisiini:

IMG_8367.jpg

Tämä saattaa jopa pian päästä koekäyttöön.. Tai siten ei. Se selviää myöhemmin.