Jaahas. Taas olisi parin jäkkärin aika, creme bruree ja pavlova. Molempia tein ensimmäistä kertaa. Koulussa on toki joskus tullut tehtyä.
Aloitetaan Creme bruleesta
4dl Kuohukermaa
1dl Kevytmaitoa
1dl Sokeria
5 Keltuaista
1 Vanilijatanko
Uuni kuumenemaan 150C.
Kattilaan mitataan sokeri, kerma ja maito. Vanilijatanko halkaistaan, siemenet kaavitaan kattilaan ja tangotkin laitetaan vielä kattilaan. Kiehautetaan poimitaan vanilijatangot pois ja annetaan jäähtyä hetken aikaa.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset, alkuaiset voi hyötykäyttää vaikka marenkiin, jolloin joukkoon ei saa mennä yhtään keltuaista. Sekoita jäähtynyt kerma/maito seos keltuaisten joukkoon kokoajan sekoittaen.
Annostele uunin kestäviin kuppeihin, halutessaan voi siivilöidä, minä olin laiska enkä jaksanut.
Kypsennetään uunin alatasolla pellillä jossa on vettä n. vuokien puoleenväliin ja paistetaan n. 1h 30min. Otetaan pois uunista kun on hyytynyt, muttei vielä aivan kivikovaa. Minulla on syvä pelti, laitoin sen uuniin ja aloin kannulla täyttää vedellä. Näin ollen ei tarvinnut pelätä läikyttävänsä vettä kaikkialle.
Kun bruleet on jäähtynyt, pinnalle ripotellaan sokeria ja paahdetaan tohottimella. Tai, jos ei omista tohotinta niin voi sulattaa sokeria, levittää sen leivinpaperilla ja antaa jähtyä. Sitten murskaa sen ja ripottelee sokerimurskan bruleiden pinnalle. Tai jos uunista löytyy grillivastus, niin sitten sokeria bruleiden pinnalle, ylägrillivastus päälle ja bruleet mahdollisimman lähelle vastuksia ja odotetaan että sokeri sulaa ja heti pois uunista.
Tällä ohjeella tulee n. 6kpl Creme Bruleeta
Kommenttini:
Olen aina tykännyt kyseisestä jälkiruoasta, mutta tämä versio oli ihan liian makeaa minun makuuni.
Lisäksi miinusta puuttuvasta sokerikuorrutteesta. Toki, se on ihan omasta laiskuudesta kiinni kun en tohontinta omsita enkä jaksanut alkaa kikkailla sokerin kanssa.
Sitten siirtykäämme suklaapavlolaan. Aloittakaamme marenkipohjasta.
5 Valkuaista
3dl Sokeria
2tl Maizenaa
2tl Sitruunamehua
3tl Kaakaojauhetta
1dl Kiehuvaa vettä
Pandan valkosuklaata
Uuni kuumenemaan 100C
Valkuaiset vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi. Tällävälin voit pilkkoa suklaan. Minä pistin riviä vajaa puolet Pandan suklaalevystä, eli ehkä n. 60g
Sokeri, maizena ja kaakaojauhe sekoitetaan keskenään ja aletaan kaataa pikkuhiljaa kovan valkuaisvaahdon joukkoon. Kun nämä ovat kunnolla sekoittuneet, lisätään sitruunamehu ja sekoitetaan jälleen kunnolla. Kiehauta vesi ja kaada joukkoon, kokoajan sekoittaen! Sekoita vielä n. 5min kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.
Kaada marenkipohja joko leivinpaperille ympyräksi tai kuten minä, leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan.
Paista n. 1h 30min. Sisältä pehmeä mutta kuori kova.
Koristele esim kermavaahdolla ja marjoilla. Minulla oli kermaa, persikkaa ja mandariinia.